lauantai 9. lokakuuta 2010

Lokakuun toinen blogi

Pakko oli tulla vielä kirjottamaan, vaikka eilen kirjotinkin. Kumma miten nää kirjottamiset sattuu aina näin iltaan. Ehkä silloin huvittaa eniten. Tai on eniten asiaa. Tänään piti olla vähän tekemistä, mutta en ollukkaan kotosalla edes paljoa. Ei se mitään.

Mutta siis miksi olen täällä taas, niin kun tää nyt on oikeestaan vaihtariblogi, niin pakko sitäkin vielä vähän hekuttaa... Siis kun oon sanonu, että aika menee nopeesti, niin niinhän se menee. Ja toisaalta ei. Mutta aina kun ajattelee tai sanoo jotain, että "...ennen lähtöä..." tai puhutaan ens vuodesta, niin tuntuu niin oudolle oikeesti ajatella, että ens vuonna en olekaan täällä. Että vuoden päästä oon jo yli kuukauden asustellut rapakon takana. Se on vaan ollu niin pitkään semmonen haave, että kun on tottunu puhumaan siitä aina semmosena kaukasena juttuna, ja sillai "jos sitten joskus pääsen vaihto-oppilaaksi..." ettei oikein ymmärrä, että se on nyt varmaa, ja lähtö lähestyy nyt ylättävän nopeesti.Kaikki sanoo, että viimeset kuukaudet varsinkin tuntuu lentävän.  Lähtiessä sitä varmaa ajattelee, miten vähältä se aika tän ja sen hetken välissä tuntuikaan. Mutta siitähän te voitte lukea täältä sitten. Sitten joskus... eli kohta, miten sen nyt ottaa.Outoa.

 Mä olen tänään taas lueskellu vaihtarifoorumia. On niin hitsin kivaa lueskella toisten tuntemuksia ennen, aikana ja jälkeen vaihtarinvuoden. Välillä tuntuu että oon selannu sen keskustelupalstan niin monesti läpi, että minkään asiat vuotta koskien ei enää pitäis tulla yllätyksenä, kun kaikki on tiedossa. Tulee ne ehkä kumminkin.

Huooh! Haluisin vaan että ois jo ensi kevät ja voisin ehkä saada perhetietoja tai edes jotain! Kauheen turhauttavaa, mut samalla ehkä myös hauskinta aikaa se odottaminen, kun kaikki on vielä edessä päin ja kaukana, mutta toisaalta ihan lähellä.

Ei tästä nyt tullu ihan semmosta mitä olin suunnitellu. Ei vaan pysty kirjottamaan tähän sitä kaikkee miltä tuntuu, tai mitä ajattelee.Välillä musta tuntuu, että en taida ees ajatella mitä oikein kirjotan. Pitäis ehkä tulla, joskus kun ei väsytä, tänne lukemaan mitä oon skriivannu, ja sit ihmetellä mitä ihmettä oon ajanu takaa. Välillä tuntuu että höpötän vaan jotain, ja sit en hoksaa, että jos näitä joskus jonkun muunkin ois tarkotus lukea, niin pitis ehkä yrittää sisällyttää näihin jotain asiaa. Toisaalta, minun blogini, minä päätän mitä täällä höpötetään.

Nyt alkaa jo mennä niin väsyneeksi jauhamiseksi, että ehkä anna olla, ja yritän mennä nukkuun. Ja huomenna muuten nukun pitkään!

perjantai 8. lokakuuta 2010

Ja nyt ollaan jo lokakuussa...

...Niin se aika todellakin rientää! Ja aika päivitellä taas bloginkin puolella. Tulin vähän aikaa sitten tuolta nuorten illasta, pelailtiin ja syötiin siellä taas kivasti. Ja nyt ansaitusti toinen mukillinen teetä menossa, on se vaan namia! En tajua mikä tee-addikti musta on tullut. Vaikken kyllä oo addiktoitunut. Tee vaan on niin hyvää.

Eilen olin terveystarkastuksessa, lääkäri oli tosi kiva. Hirveen hilpeellä tuulella jo heti aamu kaheksalta. Ja sit kävin Kaffitellassa juomassa kaakaon ja lukemassa iltalehen, kun pääsinkin jo niin aikasin sieltä, kun en viittiny mennä kesken filosofian tuntien koululle, eikä niillä ollu edes ollu tunteja, vaan auditoriossa joku heppu puhumassa. Ja sokoksen kautta kiersin vielä kaupungissakin, ja ostin leffan, kun se oli alennuksessa.  Ja sit oli koululla messut ja topsi-finaalit ja kotia, ja illemmalla ne tanssiaiset.

Mutta siis se terveystarkastus, se siis oli eilen ja aattelin että saan loput paperit nyt menemään, mutta sitten luulin että tuli mutkia matkaan, mut eipä tullutkaan, kun soitin sinne järjestöllle, ja kaikki selvenikin ihan hyvin. Mutta sitten ne sanoi että siirretään sitä palautusta tohon marraskuun alkuu, että saan siihen mennessä viimeisen A+B hepatiitti rokotteen, ei tartte sit monessa osassa lähetellä papereita, se on kaikkien kannalta simppelimpi sillain. Mulla olis ollut kyllä jo kova hinku saada ne paperit pois täältä. Ensinnäkin että sais ne pois pyörimästä täältä, ja toisekseen että voisin sitten ihan vaan odottaa lisätietoja järjestön suunnalta. Tiedän joo, että mitään ei todennäkösesti tapahdu vielä muutamaan kuukauteen, mutta kun... Ei vaan jaksais odottaa kaikkia perhetietoja ynnä muita! Mutta joo... Ehkä vähän pakko. :D Ja eihän siihen marraskuun alkuun oo edes niin kauaa aikaa, on toi syyslomakin onneks kohta. :)

Huoh, nyt on perjantai ja huomenna koulua. Norssilla on 95-vuotis juhlaviikko, eilen oli tanssiaiset, tänään oli jumalanpalvelus kaupungin kirkossa, eli kirkkopuiston kirkossa, ja sitten oli topsi-turnausta ja vaikka mitä... Ja sinfoniaorkesteria kuuntelemassa oltiin keskiviikko-iltana. Se ei kyllä kuulu mitekään tähän juhlaviikkoon, vaan musiikin kurssiin, mutta ihan näin kertoakseni. Ja olen siitäkin jo arvostelun kirjoittanut. Hienoa, minä! Ja kaikin puolin muutenkin ihan kiva viikko. :) Ja ei se huominenkaan mitenkään pitkä päivä oo, olis vaan tuota univelkaa. Mutta tosiaa, enää ens viikko ja sit syysloma! Ja sit enää pari viikkoo ja onkin toinen jakso takana! Vitsit menee nopeesti.

Hah, ja selvitin senkin että miten se blogin julkaisuaika on noin tyhmä. Kun tuolta asetuksista voi valita, että mitä aikavyöhykettä se näyttää, oikea AHAA-elämys! Valitettavasti tätä meidän aikaa ei voi asettaa, mutta se on sit vissii oikea aika kun kirjotan Kanadasta käsin.

Jepa, mutta nyt alkais jo väsyttää, ja ois ehkä syytä mennä nukkumaan, että on huomenna sit pirtsakkana 8.55 koulussa... Ei millään viittis kuitenkaan varta vasten hankkia enää yhtää enempää tota univelkaa.

Hyvää yötä !