10 Months 26 days since Canada. 8 päivää til Finland. Hassua, tuntuu ihan oudolta ajatella että kohta oon kotona, 11 kuukauden jälkeen. Kesälomaa kestää huikeat kaksi viikkoa ennenkun vanha kunnon Norssi kutsuu taas. :)
Täällä ei oo erikoisempia tapahtunut, vauvaa ei kuulu vieläkään. Lasten kanssa tulee puuhattua päivät. Tänään luin Kayleighin kanssa sellaista lasten kirjaa missä opeteltiin numeroita ja kirjaimia ja sanoja - me tosin suomeksi. Värit meni ihan hyvin, sitten sanoissa luin ne englanniksi ja sitten suomeksi. Osoitin valasta, liukumäkeä, krokotiilia jne. ja Kayleigh toisti. Sitten tuli kalkkuna..
"This is a turkey - kalkkuna"
"Kalkkuna"
"Sateenvarjo"
"Kalkkuna"
"Ei kalkkuna, an umbrella, sateenvarjo"
"Kalkkuna"
"Okei, ja tässä on aalto"
"Kalkkuna"
"Ei Kayleigh, these are not turkeys. A wave, aalto"
"Kalkkuna"
...mä luovutin.
Eilen ne oli lähdossä puistoon ja mä sain pienen breakin siinä. Piti pistää Kayleighille jotain vaatetta päälle kun sillä oli uimapuku sitä ennen. Olin ettimässä sille shortseja ja se juos ympäri taloa huutamassa että jonkun pitää pistää sille housut jalkaan. Lopulta se tuli olohuoneeseen ja tiuskaisi turhautuneena minulle ja Simonille: "Can SOMEONE put these on me, for heaven's sake!" mikä kuulostaa suhteellisen huvittavalta kolmevuotiaan suusta. :) Nää on molemmat aika hassuja. :)
Vielä viikko synttäreihin! :) Ja nyt on jo yli kaksi ja puoli viikkoa siitä kun tulin tänne Coquitlamiin. Tuntuu tosi oudolta ajatella sitä vaikka Smithers ja sen ihmiset onkin mielessä päivittäin. Ainiin ja Mark, Alex ja Micah on tulossa tänne ensi viikolla! Ne varmaan Langleyssä yöpyy Markin veljen luona missä oltiin sillon jouluna. Terri ja Jordyn lähtee Ontarioon ja Dano on koko kesän töissä Rough Acres Bible Campeillä niin tää on sit noitten kesälomareissu. Ja lentämisen sijaan ne päättikin nyt ajaa tänne 26. ja 27. päivä. Aika hassua että ne halus tulla käymään jo nyt. Mutta helpompihan tänne on tulla, kun sitten Suomeen on pitempi matka. Josh ja Daniel muuten suunnitteli tulevansa Suomeen ensi kesänä Tuska Open Air festivaaleille ja sit visiteeraamaan minua. :P Mutta katotaan nyt, onhan ens kesään vielä matkaa. :)
sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
tiistai 17. heinäkuuta 2012
13 Days Til Finland!
Tjoo, elämä täällä menee aikas normaaliuomissa. Lapset herää aamulla ja minä yleensä kanssa, laitan niille jotain aamupalaa kun ne kattoo jotain piirrettyjä tietokoneelta. Suomenkielen kartoittamiseksi ollaan katottu muumeja youtubesta, vaikka se usein hieman vastalauseita herättääkin kun Jimmy Neutronia ei saakkaan katsoa ennenkun on katottu jotain suomenkielistä. Mutta aina ne niitä muumeja ihan innoissaan kattoo ja hyräilee sitä maaamamamaammaa -laulua sitten jälkikäteen.
Cathy alkaa käydä raskautensa kanssa epätoivoiseksi kun on niin tukalat oltavat. Joka ilta sillä on uusi keino mitä kokeilla. "Mä luin netistä että..." ja sitten tulee taas joku uusi keino miten synnytyksen alkua voi aikaistaa, olettaen että vaavi nyt on valmis tulemaan jo ulos. :) "Jospa se vaikka ensi yönä!"
Musta on ollu tosi kivaa käydä salilla! Se tarjoaa tarvittavan kivan pikku breakin päivään ja ajattelin että heinäkuu onkin kunnon tehokuukausi ja varmasti laihdutan ja kiinteydyn nyt tässä. Toimis varmaan paremmin jos jäätelöpaikka DQ ei olisi siinä matkan varrella aina salilta tullessa, tai jos en iltalenkilläni kävisi ostamassa suklaata. Mutta mihinkäs koira karvoistaan pääsisi. Mutta siis oikeesti siellä salilla on tosi kiva käydä ja on siitä varmasti hyötyäkin. :)
Alle kaksi viikkoa niin on mun 18 vuotis synttärit, yay! Kahden viikon päästä saan ostaa alkoholia ja mennä naimisiin. :) (Hyvä yhdistelmä... ja ei, en ole toistaiseksi aikeissa mennä naimisiin ihan justiinsa.) Cathy ja Simon on kyselleet mitä haluisin tehdä silloin. Toivotaan kaikki kovasti että vauva olisi jo syntynyt siihen mennessä. Oishan se aika hauska jos se syntyis mun syntymäpäivänä, koska mitäs hauskempaa voi omana 18 vuotis synttäripäivänään tehdä kuin vahtia lapsia. Muttamutta... joo, toivotaan nyt kumminkin et tulis aiemmin.
Että tällasta tänään. Tosi oudolta vaan välillä tuntuu kun on kauhea ikävä Smithersiin ja sit oon samalla alkanu innostua kotiintulosta, enää 13 päivää! On se jännä.
Cathy alkaa käydä raskautensa kanssa epätoivoiseksi kun on niin tukalat oltavat. Joka ilta sillä on uusi keino mitä kokeilla. "Mä luin netistä että..." ja sitten tulee taas joku uusi keino miten synnytyksen alkua voi aikaistaa, olettaen että vaavi nyt on valmis tulemaan jo ulos. :) "Jospa se vaikka ensi yönä!"
Musta on ollu tosi kivaa käydä salilla! Se tarjoaa tarvittavan kivan pikku breakin päivään ja ajattelin että heinäkuu onkin kunnon tehokuukausi ja varmasti laihdutan ja kiinteydyn nyt tässä. Toimis varmaan paremmin jos jäätelöpaikka DQ ei olisi siinä matkan varrella aina salilta tullessa, tai jos en iltalenkilläni kävisi ostamassa suklaata. Mutta mihinkäs koira karvoistaan pääsisi. Mutta siis oikeesti siellä salilla on tosi kiva käydä ja on siitä varmasti hyötyäkin. :)
Alle kaksi viikkoa niin on mun 18 vuotis synttärit, yay! Kahden viikon päästä saan ostaa alkoholia ja mennä naimisiin. :) (Hyvä yhdistelmä... ja ei, en ole toistaiseksi aikeissa mennä naimisiin ihan justiinsa.) Cathy ja Simon on kyselleet mitä haluisin tehdä silloin. Toivotaan kaikki kovasti että vauva olisi jo syntynyt siihen mennessä. Oishan se aika hauska jos se syntyis mun syntymäpäivänä, koska mitäs hauskempaa voi omana 18 vuotis synttäripäivänään tehdä kuin vahtia lapsia. Muttamutta... joo, toivotaan nyt kumminkin et tulis aiemmin.
Että tällasta tänään. Tosi oudolta vaan välillä tuntuu kun on kauhea ikävä Smithersiin ja sit oon samalla alkanu innostua kotiintulosta, enää 13 päivää! On se jännä.
torstai 12. heinäkuuta 2012
Vancouver calling
Hah sorry kun nyt ei oo täältä kuulu mitään, on ollu liian kiire ja sitten on iskeny laiskuus.
Mutta täällä ollaan nyt, Vancouverissa. Lähtöaamuna oli ilmassa stressiä aikas paljon, mutta kyllä se siitä sitten. Hyvillä fiiliksillä viimestä kertaa vietin hetken pöydän ääressä host-sisarusten kanssa ja söin aamupalavohvelini. Viimeiset tavarat laukkuihin. Petasin sänkyni ja tuijotin tyhjää huonettani. Lopulta oli sitten aika ottaa laukut ja mennä. Lentokentällä oltiin ajoissa, check-innissä selvisi että kumpikaan laukku ei ollut ylipainoinen! Ei tarvinnu maksaa kun 20 dollaria ylimääräsestä laukusta! :) Sitten odottelin siinä kaikkien ihanien ihmisten kanssa, kun populaa alkoi tulla sisään ja tehdä omat check-insä. Hostien lisäksi oli serkut, aluevalvoja, Skeena, Kim ja Kimin perhe ja Josh ja sen äiti. 16 saattaajaa mä taisin laskea. :)
Lento Vancouveriin tuntui tosi lyhyeltä, ja siellä kamat kasaan ja Cathy, perheen äiti, oli tullut mua hakemaan ystävänsä kanssa. Matka kotiin kesti ruuhkien kanssa suunnilleen tunnin, ja kotona odotti Joshua ja Kayleigh (J täyttää ensi kuussa 6 ja K on 3) sekä Milla, joka oli täällä siis Suomesta nyt viimeset viis viikkoa. Milla on puoliks englantilainen, btw ja aivan huippu. :) Se oli kyllä tosi kiva kun se oli täällä niin oli toi eka viikko vähän helpompi ja sai rauhassa totutella paikkaan ja tapoihin ja ihmisiin. Nyt eilen käytiin viemässä se lentokentälle. :(
Kiva juttu muuten on, kun perheen isä, Simon, on töissä kuntosalilla joka on tossa lähellä, ja siellä on nyt heinäkuun sellanen Teen Fitness-juttu että kaikki teinit pääsee ilmaseks sinne, niin nyt oon joka päivä käyny siellä, mikä on tosi kiva koska siitä saa sit semmosen parin tunnin breakin itelleen joka todellakin on tarpeen. Ja siis se on semmonen tosi iso kuntosali mitä aina leffoissa näkee! :)) Hullun siistiä!
Nyt on jees kun mulla on vielä mun kanadan puhelin täällä niin on vielä voinu pitää yhteyttä helposti Smithers-ihmisten kanssa, ja skypetellykkin oon Joshin kanssa, ja sit eilen hostien. Tai vaan Markin ja Jordynin kun muut ei ollu kotona. Oli kyllä tosi kiva nähä niitä ja jutella hetki. Ne sano että minun lähto oli paljon rankempaa kun ne oli kuvitellu. Ne itseasiassa ehotti että kun tiiättekö air milesit? Siis kun ostelee tavaraa kaupoista niin samalla kerää air milesiä, eli jos niitä on tarpeeks niin voi lentää jonnekkin eikä tarvi maksaa lentolipusta. Aika kauanhan niitä pitää kerätä että minnekkään voi lentää mutta siis niin. Hostit ehdotti että jos se ois käyny vaikka tuskin kävis, niin niillä ois riittävästi air miles että ne voi lennättää mut vielä Smithersiin ja takasin pariks päiväks tän kuun lopussa ennen kun meen kotia. Eihän se toimi mutta ajatus oli aika hellyyttävä. :') Enkä muutenkaan tiiä oisinko halunnu käyä sit taas sitä lähtemis-prosessia läpi uuestaan. Ehotin että jos ne lentäs Vancouveriin ja ne harkitsikin mutta se ei välttämättä nyt taida onnistua.
Mutta nyt taitaa elokuva loppua jota lapset pistin kattomaan ja mun ajatus rentoutumisesta ei onnistunut yhtään kun koko ajan piti olla jotain tekemässä kumminkin. Mutta minkäs teet.
Täällä on koko BC:ssa ollu tosi hyvät ilmat siitä lahtien kun lähin Smithersistä, eli koko viikon on ollu tosi kuuma ja ollaan oltu pihalla lasten kanssa paljon. Ne on kai lupaillu että kelit ois tämmöstä seuraavat pari viikkoa, eli siihen asti kunnes lähen suunnilleen, kävis mulle. :) Ruskettunukkin oon tässä viikon sisällä, kivakiva. :)
Mutta täällä ollaan nyt, Vancouverissa. Lähtöaamuna oli ilmassa stressiä aikas paljon, mutta kyllä se siitä sitten. Hyvillä fiiliksillä viimestä kertaa vietin hetken pöydän ääressä host-sisarusten kanssa ja söin aamupalavohvelini. Viimeiset tavarat laukkuihin. Petasin sänkyni ja tuijotin tyhjää huonettani. Lopulta oli sitten aika ottaa laukut ja mennä. Lentokentällä oltiin ajoissa, check-innissä selvisi että kumpikaan laukku ei ollut ylipainoinen! Ei tarvinnu maksaa kun 20 dollaria ylimääräsestä laukusta! :) Sitten odottelin siinä kaikkien ihanien ihmisten kanssa, kun populaa alkoi tulla sisään ja tehdä omat check-insä. Hostien lisäksi oli serkut, aluevalvoja, Skeena, Kim ja Kimin perhe ja Josh ja sen äiti. 16 saattaajaa mä taisin laskea. :)
Lento Vancouveriin tuntui tosi lyhyeltä, ja siellä kamat kasaan ja Cathy, perheen äiti, oli tullut mua hakemaan ystävänsä kanssa. Matka kotiin kesti ruuhkien kanssa suunnilleen tunnin, ja kotona odotti Joshua ja Kayleigh (J täyttää ensi kuussa 6 ja K on 3) sekä Milla, joka oli täällä siis Suomesta nyt viimeset viis viikkoa. Milla on puoliks englantilainen, btw ja aivan huippu. :) Se oli kyllä tosi kiva kun se oli täällä niin oli toi eka viikko vähän helpompi ja sai rauhassa totutella paikkaan ja tapoihin ja ihmisiin. Nyt eilen käytiin viemässä se lentokentälle. :(
Kiva juttu muuten on, kun perheen isä, Simon, on töissä kuntosalilla joka on tossa lähellä, ja siellä on nyt heinäkuun sellanen Teen Fitness-juttu että kaikki teinit pääsee ilmaseks sinne, niin nyt oon joka päivä käyny siellä, mikä on tosi kiva koska siitä saa sit semmosen parin tunnin breakin itelleen joka todellakin on tarpeen. Ja siis se on semmonen tosi iso kuntosali mitä aina leffoissa näkee! :)) Hullun siistiä!
Nyt on jees kun mulla on vielä mun kanadan puhelin täällä niin on vielä voinu pitää yhteyttä helposti Smithers-ihmisten kanssa, ja skypetellykkin oon Joshin kanssa, ja sit eilen hostien. Tai vaan Markin ja Jordynin kun muut ei ollu kotona. Oli kyllä tosi kiva nähä niitä ja jutella hetki. Ne sano että minun lähto oli paljon rankempaa kun ne oli kuvitellu. Ne itseasiassa ehotti että kun tiiättekö air milesit? Siis kun ostelee tavaraa kaupoista niin samalla kerää air milesiä, eli jos niitä on tarpeeks niin voi lentää jonnekkin eikä tarvi maksaa lentolipusta. Aika kauanhan niitä pitää kerätä että minnekkään voi lentää mutta siis niin. Hostit ehdotti että jos se ois käyny vaikka tuskin kävis, niin niillä ois riittävästi air miles että ne voi lennättää mut vielä Smithersiin ja takasin pariks päiväks tän kuun lopussa ennen kun meen kotia. Eihän se toimi mutta ajatus oli aika hellyyttävä. :') Enkä muutenkaan tiiä oisinko halunnu käyä sit taas sitä lähtemis-prosessia läpi uuestaan. Ehotin että jos ne lentäs Vancouveriin ja ne harkitsikin mutta se ei välttämättä nyt taida onnistua.
Mutta nyt taitaa elokuva loppua jota lapset pistin kattomaan ja mun ajatus rentoutumisesta ei onnistunut yhtään kun koko ajan piti olla jotain tekemässä kumminkin. Mutta minkäs teet.
Täällä on koko BC:ssa ollu tosi hyvät ilmat siitä lahtien kun lähin Smithersistä, eli koko viikon on ollu tosi kuuma ja ollaan oltu pihalla lasten kanssa paljon. Ne on kai lupaillu että kelit ois tämmöstä seuraavat pari viikkoa, eli siihen asti kunnes lähen suunnilleen, kävis mulle. :) Ruskettunukkin oon tässä viikon sisällä, kivakiva. :)
keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Goodbye Smithers
Wow. Niin se on menny 10 kk Smithersissä. Toivon että joskus tulee laitettua pläjäys kuvia ja kirjotettua parista viimesestä viikosta enemmänkin, just nyt ei oikein tunnu siltä että riittäis voimavarat siihen. On ollut todella kiirettä ja nyt on sitten aika pysähtyä hetkeksi. Olo on tosi tyhjä ja matkalaukut täysiä. Meidän vaaka on huono niin on vaikee sanoa että onko nuo nyt sitten liian painavia vai ei. Vähän toivoisin että ei, koska ei se paljosta ainakaan mee yli, mutta hinta kyllä nousis...
Huone näyttää sitä kuin sitä remontoitaisiin, kaikki on tyhjillään. Kyllähän siinä aikansa meni saada kaikki tyhjennettyä, mutta tässä sitä ollaan. Pakkaaminen oli ihan okei suurimmilta osin, mutta mulla oli seinät täynnä kuvia, ja niiden pakkaaminen oli vaikein pala. Muisto kerrallaan piti ottaa pois näkyviltä ja pistää talteen odottamaan että ripustan ne uudelleen.
Seitsemän tuntia ennen kuin lähdetään lentokentälle, pitäis mennä nukkumaan. Halusin vaan tänne vielä kirjottaa viime hetken tunnelmia. Tosi outoa kun muistan sen kun eilisen päivän kun vietin viimestää iltaa kotona, pakkaukset saatiin valmiiks iltamyöhällä ja sitten halusin vielä jotain tulla tänne kirjottamaan ennen lähtöä. (se on tässä) Tavallaan oli tosi samanlainen olo kun nyt, mutta tavallaan jotenkin täysin erilainen. Minäkin oon muuttunut aika paljon tän vuoden aikana. Silloin pistin otsikos 'How lucky I am to have something that makes saying goodbye so hard' ja edelleen tarkoitan sitä, nyt vaan eri tavalla.
Ei vaan pysty uskomaan että tää ois niinkun tässä.. Ei pieni mieli ymmärrä. :) Huolimatta kaikesta siitä sekamelskasta mikä sisällä velloo tällä hetkellä, päälimmäisenä on kumminkin kiitollinen olo siitä että tämmösen mahdollisuuden oon saanut, ja päivääkään en vaihtaisi pois. Jos jotain pitäis kertoa mitä oon oppinut tänä vuonna, sanoisin varmaan että suurin juttu on se että on oppinu luottamaan Jumalaan ja Hänen suunnitelmiinsa. Aika monta kertaa oon tänkin vuoden aikana miettiny että mitä ihmettä tapahtuu ja mikä järki tässäkin nyt oli, mutta nyt kun kattoo koko vuotta taakse päin, niin sitä näkee että kaikki meni just niinkun pitkin ja Isä piti huolen joka hetki. Se auttaa jatkossakin ihan kaikissa pienissäkin asioissa kun oppii luottamaan.
Multa kysyttiin toissapäivänä että sainko tältä vuodelta kaiken mitä toivoin, ja totesin että kyllä sain. Mietin jälkikäteen että sain kyllä paljon enemmänkin. Kaikki oli vaan just sopivaa mulle. Tai siis esim. hostit, Smithers... eihän se nyt tietenkään aina ole ruusuilla tanssimista ollut, mutta en vaihtais tätä paikkaa tai perhettä tai kavereita tai tätä vuotta mihinkään, koska kaikki oli täydellistä just minulle.
Huomenna siis lento lähtee 9.55 kohti Vancouveria. Siellä vietän seuraavat kolme ja puoli viikkoa perheessä (ystävien ystäviä) jossa äiti on suomalais-kanadalainen ja isä britti. Heillä on kaksi lasta, ja kolmas on tuloillaan nyt heinäkuussa! :) Siellä oon siis vähän niinkun aupairina tän ajan, ja kotiSuomea kohti matka jatkuu 30. heinäkuuta, päivä synttäreitteni jälkeen. Kuulostaa tosi mahtavalta ja sitä se varmasti tulee olemaankin, mutta just nyt olo on niin ristiriitainen että vähän kaikki stressaa. Eiköhän se siitä sitten kun siellä olen. :)
Huone näyttää sitä kuin sitä remontoitaisiin, kaikki on tyhjillään. Kyllähän siinä aikansa meni saada kaikki tyhjennettyä, mutta tässä sitä ollaan. Pakkaaminen oli ihan okei suurimmilta osin, mutta mulla oli seinät täynnä kuvia, ja niiden pakkaaminen oli vaikein pala. Muisto kerrallaan piti ottaa pois näkyviltä ja pistää talteen odottamaan että ripustan ne uudelleen.
Seitsemän tuntia ennen kuin lähdetään lentokentälle, pitäis mennä nukkumaan. Halusin vaan tänne vielä kirjottaa viime hetken tunnelmia. Tosi outoa kun muistan sen kun eilisen päivän kun vietin viimestää iltaa kotona, pakkaukset saatiin valmiiks iltamyöhällä ja sitten halusin vielä jotain tulla tänne kirjottamaan ennen lähtöä. (se on tässä) Tavallaan oli tosi samanlainen olo kun nyt, mutta tavallaan jotenkin täysin erilainen. Minäkin oon muuttunut aika paljon tän vuoden aikana. Silloin pistin otsikos 'How lucky I am to have something that makes saying goodbye so hard' ja edelleen tarkoitan sitä, nyt vaan eri tavalla.
Ei vaan pysty uskomaan että tää ois niinkun tässä.. Ei pieni mieli ymmärrä. :) Huolimatta kaikesta siitä sekamelskasta mikä sisällä velloo tällä hetkellä, päälimmäisenä on kumminkin kiitollinen olo siitä että tämmösen mahdollisuuden oon saanut, ja päivääkään en vaihtaisi pois. Jos jotain pitäis kertoa mitä oon oppinut tänä vuonna, sanoisin varmaan että suurin juttu on se että on oppinu luottamaan Jumalaan ja Hänen suunnitelmiinsa. Aika monta kertaa oon tänkin vuoden aikana miettiny että mitä ihmettä tapahtuu ja mikä järki tässäkin nyt oli, mutta nyt kun kattoo koko vuotta taakse päin, niin sitä näkee että kaikki meni just niinkun pitkin ja Isä piti huolen joka hetki. Se auttaa jatkossakin ihan kaikissa pienissäkin asioissa kun oppii luottamaan.
Multa kysyttiin toissapäivänä että sainko tältä vuodelta kaiken mitä toivoin, ja totesin että kyllä sain. Mietin jälkikäteen että sain kyllä paljon enemmänkin. Kaikki oli vaan just sopivaa mulle. Tai siis esim. hostit, Smithers... eihän se nyt tietenkään aina ole ruusuilla tanssimista ollut, mutta en vaihtais tätä paikkaa tai perhettä tai kavereita tai tätä vuotta mihinkään, koska kaikki oli täydellistä just minulle.
Huomenna siis lento lähtee 9.55 kohti Vancouveria. Siellä vietän seuraavat kolme ja puoli viikkoa perheessä (ystävien ystäviä) jossa äiti on suomalais-kanadalainen ja isä britti. Heillä on kaksi lasta, ja kolmas on tuloillaan nyt heinäkuussa! :) Siellä oon siis vähän niinkun aupairina tän ajan, ja kotiSuomea kohti matka jatkuu 30. heinäkuuta, päivä synttäreitteni jälkeen. Kuulostaa tosi mahtavalta ja sitä se varmasti tulee olemaankin, mutta just nyt olo on niin ristiriitainen että vähän kaikki stressaa. Eiköhän se siitä sitten kun siellä olen. :)
Dis-moi adieu demain
Elämä liikkuu ei se voi seisahtua, kaikki muuttuu mutta antaa sen muuttua :)
Jen lauloi tän koulun grad ceremonyssa
...I'm so thankful for the moments, so glad I got to know you
Ei vaan saa sanottua sitä kaikkee miltä nyt tuntuu. Olo on liian tyhjä. Ei sillä oo väliä miten hienoa elämä Suomessa taas tulee olemaan, tai mitään muutakaan, ei se muuta sitä tosi asiaa että tää on surullista. On vaikeeta sanoa hyvästit rakkaille ihmisille, ja vaikka onkin kiva kun kaikki muistuttaa mua että "everything will be ok, and just trust in God, he'll always lead you on" niin ei se poista kaikkea ikävää mikä jää. Lohduttaahan se toki silti. Mutta siis, kiitos Jumala, kiitos ystävät ja etenkin perhe joka aina lähetti lisää rahaa kun oli tarvis. Ja kiitos kaikesta muustakin. Kiitos kuuluu myös host-perheelle. Sanoivat että takaisin oon tervetullut milloin vain, heillä saan asustaa jos ja kun tulen käymään. Se on mahtavaa kun sitä oikeesti tän 10 kk aikana on tuntenu olevansa osa perhettä. Kiitos kaikki ystävät täällä, hirmuinen ikävä tulee, mutta nähdäänhän me vielä. Mrs. Barberin sanoin: "No goodbyes, just see you later."
Peace out Smithers. I love you and I'll miss you lots!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)