keskiviikko 5. lokakuuta 2011

A Littel Bit Of Everything

Viimeisin viikko on ollu aika tavallinen, paitsi viikonloppuna Terri, Alex, Jordyn ja Dano oli semmosella musiikkileirillä, niin kotona oltiin sit vaan Mark, Micah ja minä. Lauantai-aamuna vähän niinku käytiin mäkkärissä, iltapäivällä DQ:ssa (se jäätelöpaikka josta taisin joskus selostaa) ja illalla KFC:ssä. Ja seuraavana päivänä kirkon jälkeen mentiin mäkkäriin taas. :D Eli eipä tullu kotona syötyä juurikaan viime viikonloppuna.
 
 
Perjantai-iltana mentiin koululle kun siellä oli semmoinen vaihtari-orientaatio ilta. Mrs. Allen (joka on myös mun aluevalvoja) puhui jonkin aikaa ja samalla syötiin ja sit mentiin hohtokeilaamaan sen jälkeen. Oli hassua kun ne keilapallot oli semmoisia pieniä missä ei ollu ollenkaan niitä sormenreikiä. Mutta tykkäsin kyllä siitä. :)
 
 
Lauantai-iltana mentin kattomaan jääkiekkoa!! Smithers Stelaheads vs. Terrace jotain. :D Halli oli pieni, mutta ihmisiä siellä oli kumminkin ihan kivasti. Grandpa (Terrin isä) saa lippuja ilmaiseksi noihin peleihin, niin sen takia mentiin, ja kun meillä oli kuusi lippua, niin otettiin sitten näiden tuttavat matkaan myös. Siinä perheessä on kolme poikaa ja tyttö, Olivia, joka istui mun vieressä ja höpötti koko pelin ajan. Olihan se aika herttainen. :)


Sunnuntaina kirkkoon ja sit mentiin myöhemmin iltapäivällä sinne musiikkileirille hakemaan nuo muut kotia, ja kuunneltiin semmonen loppuesitys mikä niillä oli ja oli kyllä hullun hienon kuulosta!
Ja kuulemma mäkin voisin liittyä tohon aloittelevanan kitaransoittajana! :D Ehkäpä, se vois olla hauskaa. :)

Hmm, huomenna on torstai, eli lyhyempi päivä koulussa, se on kivaa. Ja ens viikonloppu kestää kolme päivää koska maanantai on thanksgiving. Tosin Jordynillä on viisi päivää vapaata kun sillä ei oo koulua huomenna eikä perjantaina, en kyllä muista miks. Eilen kulutettiin pari tuntia kävellen ympäri townia ottamassa kuvia, photography on kiva aine. :) Ja eilen oli myös koulukuvat. Maanantaina ja tänään Helena (saksalainen vaihtari) kävi meillä, kun niillä ei oo vettä kotona, niin se tuli juoksuharkkojen jälkeen meille suihkuun. :D Ja kaaduin tänään metsässä kun juostiin, nyt on polvi kauniin näkönen. <3 Ja tein tänään muffinsseja! Maistuu hyvältä, mutta näyttää hassuilta. Ylläripylläri kun minä kokkaamassa. :D Mut ei suoranaisesti ollu minun vika tälllä kertaa, vaan kun korvasin siitä ohjeesta kananmunat semmosella jutskalla mitä nää käyttää, ja Terri unohti että suklaaleivonnaisissa se ei pelitä niin hyvin, niin niihin tuli semmonen kuoppa. Mutta namia on. :) Ei varmaan muuta tärkeetä viime päivistä.

Ja meidän aluevalvoja on muuten iha paras. :) Se on siis töissä koululla, niin nähdään sitä useesti, ja eilen just juttelin sen kanssa siitä miten välillä on vaan turhauttavaa kun ei saa sanottua mitä haluais, ja ois vaan vaihteeks niin kiva puhua jollekkin suomea niin että ne itseasiassa ymmärtäis. mrs. Allen sanoi tuntevansa pari suomalaista ja kattoo voisiko tehdä jotain. Joten tänään hän tuli sanomaan että lauantaina voisin mennä käymään joidenkin tuttavien luona, semmoinen vanha pariskunta, ja ne on suomalaisia. :) Ja mrs. Allen on muutenkin vaan hirveän mukava. :)

Katottiin hostien kanssa Tim Hawkinsia you tubesta tänään. On siis semmoinen tyyppi joka ottaa jonkun tunnetun laulun ja vähän muuttaa sanoja ja näin. Tää oli ihan loistava! :D



PS. Hyvää synttäriä Aapo ! :) <3 (vaikka täällä onkin vielä 5. päivä)

7 kommenttia:

  1. oliko hyvä peli ja kumpi voitti? :D mäki kaaduin tossa viime viikolla treeneissä ja polvessa sellane söpön kellertävä mustelma.. :p

    VastaaPoista
  2. sä oot löytäny Tim Hawkinsin!! Ihan parasta. mä kävin sen keikalla muutama kuukaus sit.. löysin sit itteni sen kans juttelemasta keikan jälkeen ku kaikki läks kotia :P suhteilla suhteilla :P mut tsekkaa youtubesta muutkin sen videot...

    VastaaPoista
  3. ps. siis Tim Hawkins on siis Christian comedian ;)Usan Mikko Vaismaa.

    VastaaPoista
  4. Aww... Kiitoksia. Vaikka täälä on jo 7 päivä... :D

    VastaaPoista
  5. He-hei!
    Salainen ihailijajoukko tässä taas.

    Henkilö numero 1 joutuu siis syömään mausteettomasti, koska hänellä epäillään mauste/paprika/pippuri allergiaa! Tyhmää!

    Henkilö numero 2 nauraa aina joka päivä tälle harmittavalle asialle:( Mutta vain ruokajonossa.

    Henkilö numero 3 ei ole täällä keskuudessamme tällä hetkellä, mutta tulet kuulemaan meistä sooner than you could ever imagine. Menikö oikein?

    VastaaPoista
  6. Salaiset ihailijat:
    Kysäise jos isäntäperheelläsi sattuisi olemaan hieman ylimääräistä kahisevaa sukanvarressa, ja he haluaisivat kustantaa (viihtyvyytesi takaamiseksi) pari lentotikettiä sinne suuntaan?

    VastaaPoista
  7. Nina: oli joo ja smithers vei :P ja kiva toi keltanen mustelma, mulla on semmonen haava ja muuten punasta :D

    Noora: suhteilla suhteilla :P Mutta siistiä, ois varmaan hauska päästä kattomaan ihan livenä! :) Ollaan katottu aika monta videoo youtubesta, on ihan loistava! :D

    Aapo: olehyvä :)

    Salaiset ihalijat: hahaha että piristätte mun päivää :D allergiat on tymiä :/ ja kaippa tuo oli oikein :D ja ei, ei taida löytyä sukanvarresta ylimääräistä kahisevaa... :D

    VastaaPoista