Race & Hospital

Njoo, mun on pitäny kirjottaa melkein joka päivä mutta ei näköjään.  No kumminkin, viikonloppuna meillä oli serkut Carissa ja Kaitlin, hih oli hauskaa kun oli talo ihan täynnä. :) Ja viime lauantaina oli mun ensimmäiset juoksukisat! Ne meni ihan jees, aika oli 24,24 minuuttia ja matka vajaat viisi kilometriä. Enkä ollu ees viimenen. :D Oli ihan kivaa, mut en tiiä meenkö niihin muihin kisoihin, kun ne on jossain kaukana.

Sit loppupäivä ei mennykkään ihan niin kivasti.  Alko sattua mahaan, siis todella sattua, ja otin jotain lääkkeitä ja Terrin piti mennä towniin hakemaan mulle jotain litkua jonka pitäis auttaa. Se soitti äitilleen, joka oli jonkin sortin sairaanhoitaja, niin se tietää sitten vähän enemmän. Veikkailtiin myös että josko se ois joku kramppi kisan jälkeen, ja lähdettiin käymään kaupassa kun ootettiin että se litku vaikuttaa ihan justiinsa ja mulle piti saada jotain tekemistä. Se olikin ihan kiva juttu, ja ei särkeny ihan hirveesti sen reissun aikana, mutta kun tultiin takas kotiin ja syötiin, niin en saanu syötyä kun alko taas sattua. Aika nopeesti  se paheni ja paljon, ja lopulta en pystyny oleen paikoillani tai istumaan tai tekemään mitään kun sattui niin paljon, ja oli vähän vaikee hengittää kun koko kroppa ihan jännittyny, niin oli sit lähettävä sairaalaan.

Sairalaan ajoi jonkun reilut viis minuuttia, mutta tuntu kyllä vähän pidemmältä. Kun mentiin sisälle mä istuin penkille oottamaan, tosin sitä ei ihan voinu sanoo istumiseks… :D Ja sitten siihen tuli joku hoitaja kysymään että oonko kunnossa. Vähän teki mieli tiuskasta että kuule näyttääkö siltä, mutta sanoin sit vaan että no en oo. Sit se vei mut semmoseen ”huoneeseen” tiiättekö missä on vähän niinkun sermit eli ei kumminkaan kunnon seiniä, ja että voin siihen sängylle mennä makaamaan jos haluan. Ihan nyt ei suoranaisesti kumminkaan ollu semmonen olo että ois huvittanu pötkötellä siinä. Sitten ne käski vaihtamaan semmoiset sairaalavaatteet päälle, kaunista etten sanoisi. Ja pistin sen tsydeemin vielä väärin päin, hehheh.

Hmm, mitähän muuta. Sairaalatäti toi mulle sellasta kivan näköstä pinkkiä juttua, ja sano että niele vikkelästi, tää on pahaa. No mähän humautin kaiken kerralla kurkkuun, ja saman tien takas ja puklasin suoraan käsiini, nami. Sisar hento valkoinen vaan nauro ja lykkäs uuden satsin tilalle. Se meni alas sit pienemmissä osissa. Se olikin tosiaan semmosta mikä puudutti mahan niin ettei tuntunu mitään, eikä siis sattunu, paitsi vähän. Siinä sivussa meni tunto myös huulista, suusta ja nielusta (ja se jos mikä on ärsyttävä tunne, vähän niinku ois jotain kurkussa ja et saa sitä alas). Sitä niiden pitäis käyttää hammaslääkärissä, on meinaan tehokasta.

Sitten tuli lääkäri, joka kyseli kaikkee ja lopulta tutki sitten painelemalla selkää ja mahaa. Mä olen suhteellisen herkkä kutiamaan, ja kun se paineli mun mahaa, niin sehän vähän kutitti ja eihän siitä sit meinannu tulla mitään. Sitten se lääkäri otti mun käden ja paineli sillä, koska itseään on vaikea kutittaa, hehe. Mutta eipä siinä mitään, lääkärikin vaan naureskeli. :)

Sain jotain pillereitä joita otan muutaman päivän ja sit sitä pinkkiä mönjää kotia, että jos sattuu niin voin ottaa sitä, ja sit on vielä sitä yhtä litkua. Ja niin koko ongelma on siis vissiin siinä että kuulemma stressaan. En kyllä tietoisesti, mutta viimenen kuukaus on tietty ollu aika erilainen, uusi paikka, uudet ihmiset, uusi kieli yms. ja näin mun kroppa päätti reagoida. Nyt en sitten pariin päivään vielä saa syödä mitään mausteikasta ruokaa (ei pippuria, nyyh) tai joitain hedelmiä tai marjoja tai suklaata (!!), mut jäätelö ja maito ja jogurtti on kumminkin jees. (: Ja sitten kun noi lääkkeet loppuu, niin voin vissiin pikkuhiljaa alkaa syödä normaalisti. Eli torstaina, jee.

Joo, sitten sunnuntaina ajeltiin taas moottoripyörillä, ja tällä kertaa en ajellut sillä kivalla tukevalla mönkijällä, vaan loikkasin kauniin punaisen moottoripyörän kyytiin, ja vaikka kuinka painoin mieleen missä on jarru ja missä kaasu, niin kun lähin liikkeelle ja pyörä alko mennä nopeempaa, niin jotenki panikoin ja väänsin sitä kaasua jarrun sijaan. Ja hehheh, arvatkaa kuka oli kohta maassa pyörän kanssa. Mutta eihän siinä voinu ku nauraa, kyllä nyt menee kaikki niin putkeen että oksat pois! Tjoo, ei käyny pahasti enkä ajanu kenenkään päälle eikä tullu uutta reissua sairaalaan. Ja tästä viisastuneena vaihoin pienempään ja helpompaan pyörään, ja sitten se alkoi sujua! Kuten kuvasta näätte, hahaha. :D