keskiviikko 7. syyskuuta 2011

School and stuff

Eilen koulun jälkeen autoin näitä, kun cross country skiing tiimillä oli bottledrive. Tarkoittaa, että kerättiin rahaa tota hiihtoa varten kiertämällä ovelta ovelle ja kysymällä josko ihmisillä ois pulloja tai tölkkejä yms. mitä voitais saada, niin saadaan sit rahaa kun viedään kierrätykseen. Mua vähän huvitti kun aattelin että ei siitä paljon tuu kumminkaan, mutta tää on kuulemma hyvin yleistä Kanadassa, ja ihmiset oli säästäneetkin pulloja kun arvelivat et joku tulee kohta kumminkin keräämään, ja saatoivat antaa jätesäkillisen kerralla tavaraa. Viime vuonna oli kierreltu neljä tuntia ja oli saatu 2500 dollaria! Ja tänä vuonna vissiin keräsivät vielä enemmän... Me siis ajettiin pienellä porukalla tiettyyn osaan Smithersiä missä meillä oli muutama katu mistä kerättiin, ja aina kun auton lava oli täysi, niin vietiin se semmoiseen paikkaan missä jotkut lajitteli niitä, jotta ne voitiin sit viedä eteenpäin kierrätykseen. Näin myös Fridaa, ruotsalaista vaihtaria, jonka kanssa olin jutellu jo silloin kun saavuttiin Smithersiin.

Tänään oli sitten ensimmäinen kokonainen kolupäivä. Oon edelleen sitä mieltä että mun aineet on kivoja ja pidän opettajista. :) Photography tunnilla käytiin vähän läpi asioita kameroista, ja kurssista, ja sit etittiin netistä kuvia joita huomenna käydään läpi. Family studiesissa saatiin paksut kirjat, jotka tosin vaikuttaa ihan mielenkiintoisilta, ja sit opettaja antoi monistenipun, että vastatkaa kysymyksiin samalla kun luette kappaletta yksi. Mulla töppäs sit heti ekaan kysymykseen kun en ymmärtäny sitäkään, mutta pari tyttöä samasta pöytäryhmästä auttoi. :)

Guitar tunnilla mentiin aika suoraan asiaan, ja alotettiin ihan alkeista. Tunnilla on siis niitä jotka jo oikeastaan osaa soittaa ihan hyvin, sit meitä jotka osataan ihan vähän, ja sit niitä jotka saa kitarasta ääntä, mut siihen se sit jääkin. Saatin kumminki pari yksinkertaista ja lyhyttä kappaletta soitettua! Ainakin suunnilleen.

English tunnilla luetaan Lord of The Flies, eli Kärpästen herra. En oo lukenu suomeks, mutta muistaakseni jotkut luki viime vuonna jollain kurssilla äikässä. Opettaja kulutti koko alkutunnin pohjustamalla mistä se kirja kertoo ja innostui siinä sit valottamaan vähän enemmäkin koko toisesta maailmansodasta, ja sitten omasta nuoruudestaan pari tarinaa. Mutta mielenkiintoista se oli. :) Ja tajusinkin lähes kaiken. Sitten luettiin vähän sitä kirjaa vielä lopputunti.

Tutustuin taas uusiin ihmisiin ja Mr. Duncan piti meille eräänlaisen tutustumisleikinkin että opittais toistemme nimet edes Photography tunnilla (koska se on siis myös meidän homeroom eli vähän niinku oma luokka). Ja Englishissäkin jotkut tuli vaan juttelemaan ja esittäytymään kun haettiin kirjoja. En kyllä edelleenkään muista kovin monen nimeä. Ja kun tuli lunchin aika, hain kaapistani evääni ja mietin vähän aikaa että jaajaa, mihinkähän menis syömään, mutta sitten Dano ilmestyi jostain kysymään että tuunko sen ja sen kavereiden kanssa syömään. :) Ja huomasin siinä sit samalla että osa muista vaihtareista istui keskenään eräässä pöydässä. Hyvin meillä menee. :D Mutta tää oli kumminkin vasta eka kunnollinen päivä! Ja kun menin pihalle yhden saksalaisen tytön kanssa niin pari tyttöä tuli juttelemaan meille. :)


Päivän lunch :)


Tänään oli uncle-Brentin synttärit, joten mentiin serkuille syömään, ja ruuan jälkeen pelattiin niiden lasten kanssa. Oli kyllä ihan älyttömän hauskaa! :) Ja niillä oli tosi hieno ja iso talo.

Tänne tuntuu päivä päivältä sopeutuvan paremmin, alan päästä jyvälle näiden kotityö-vuoro-systeemistä ja tiedän mitä astioita löytyy mistäkin jne. Ja oli vaan niin kiva eilen kun nähtiin Terrin vanhempia, niin näiden mummo vaan halas minua ja totes että mustahan tulee vielä osa perhettä. :)

tiistai 6. syyskuuta 2011

First Day Of School

Tänään alkoi koulu! Muilla alkoi aamulla, paitsi mulla Ja Danolla alkoi yhdeltä ja päättyi kolmen aikoihin, mut Danon piti mennä tekemään joku testi koululle aamulla, ja Mark ja Terri meni töihin, joten olin aamun itekseni. Oli hassua kun oli niin hiljasta. :D Skypetin kotia. :)

Puol yhen maissa siis suunnattiin koululle että ehittiin tehä kaikkea ennen varsinaista koulun alkua. Tapasin mun aluevalvojan (joka vissiin on myös töissä koululla) ja se oli tosi mukava, sanoi että jos mulla on jotain kysyttävää yms. tai jotain mistä haluan puhua niin voin sitten aina jutella sen kanssa.

Danon kanssa käytiin vielä tsekkaamassa kaikki mun luokat että löydän ne sitten, ja sit se vei mut mun homeroomin luo ja lähti omaan luokkaansa. Mun homeroom teacher, Mr. Duncan, opettaa mulle siis valokuvausta tässä semesterissä. Mun luokalla on kaksi muutakin vaihtaria.

Alkujuttuihin meni jonkin aikaa, saatin mm. tunnukset koulun koneille, kaapit yms. ja sitten kuulutettiin että kaikkien pitää mennä sinne tunnille mikä on palkissa AB, eli mulla guitar. Siinä aineessa on kyllä huippu opettaja. :) Oltiin siellä 10 minuuttia kunnes siirryttiin seuravan tunnin luokkaan, ja kun se ope ei keksinyt sanottavaa viiden minuutin jälkee, se vain hyräili ja naureskeli luokan edessä ja kyseli mitä ihmiset on tehneet kesällä. :)

Seuraava luokka oli English, ja saatin semmoinen lappu, että mitä sillä kurssilla käydään läpi jne. Ihan mielenkiintoinen kurssi luvassa, veikkaisin. Seuravaaksi menin Family Studies -luokkaan missä myös käytiin läpi sen kurssit tavoitteet. Se jos mikä kuulosti mielenkiintoiselta. :D Mutta kerron siitä vaikka tarkemmin myöhemmin. Sitten kaikki grade 9-11 ja vaihtarit meni liikuntasaliin ja grade 12 teatteriin. Siellä kerrotiin jotain perusjuttuja, koulun sääntöjä yms. ja esiteltiin kaikki vaihtarit. Jokaisen nimi ja maa mistä tulee kerrottiin, ja sit piti nousta seisomaan ja kaikki taputti. :) Meitä on tuolla siis yhteensä yhdeksän: kahdeksan STSläistä ja joku Rotary.

Koulu vaikutti kivalta ja Dano esitteli mut jo aika monelle ihmiselle enkä muista enää yhdenkään nimeä, ja tutustuin jopa itsenäisestikin pariin. Ja monet tuli juttelemaan ja kyselemään miten on menny ja miltä koulu vaikuttaa. :)

Mut nyt haluan nukkumaan koska kello soi huomenna 6.30 (ei sen kyllä ehkä niin aikaisin tarvis, mut katotaan nyt kauanko aamulla kestää..) ja mua väsyttää. Hyvää yötä! 


maanantai 5. syyskuuta 2011

Church and Motorbiking !

Eilen käytiin kirkossa. :) Siellä oli hauskaa ja tapasin monia uusia ihmisiä. Kokouksen jälkeen oli tarjolla kakkua !! :) Pari seurakuntalaista on vissiin muuttamassa, joten ne oli vähän niinku niiden lähtökahvit. Kakut oli tehnyt pari seurakunnan jäsentä, jotka on kuulemma ammatiltaan leipureita, joten he tekee tuonne usein kaikkea syötävää. Kakut näytti ja maistui hyvältä!


Kirkosta mentiin kauppaa ostamaan vähän ruokatarvikkeita, ja kaikkea pientä mitä voidaan sitten ottaa kouluun mukaan evääksi.

Kaupassa oli tämmöinen kapistus, mistä voi vuokrata leffoja! Tuosta näytöltä valkattiin elokuva ja sitten siitä vedettiin kortti läpi ja se maksoi jonkun 1,75 dollaria. En kyllä tiiä kauanko sen leffan saa pitää,varmaan päivän. Me vuokrattiin Karate Kid. :) ( Tai carrot-kid, niinkuin Micah sanoi :D) Pieniäsuuria ihmeitä, joista oli saatava kuva! En tiiä onko näitä Suomessa, en muista ainakaan nähneeni. :)

Kotona meillä oli kylässä Jordan, Micahin kaveri. Ne on kuulemma melkein joka sunnuntai jommankumman luona. Yleensä meillä, koska meillä on noita moottoripyöriä yms. millä ne tykkää ajella.

Ja niistä puheenollen, siitä lähtien kun saavuin nää on kyselleet milloin haluan kokeilla ajaa moottoripyörää, koska en ole koskaan ajanut semmoista. Joten eilen sitten kaiveltiin kaikki pyörät esille ja kokeiltiin. Tosin meikäläinen veteli semmoisella pikku mönkijällä. :D Mark kyllä kysyi että enkö halua kokeilla ihan pyörää, mut sanoin että nelipyöräinen passaa mulle näin alkajaisiksi, että katotaan ens kerralla! Ja kuulemma aina kun vaan haluan tai mulla on tylsää niin voin tässä pihapiirissä ajella jollain noista. :) Sitten käytiin vielä kiertämässä vähän Smithersiä, näin mm. näitten entisen talon osittain, ja rantaa. Olin siis silloin Markin kyydissä, ja se olikin ensimmäinen kerta kun olen ollu moottoripyörän kyydissä, jeijj! Talvella pitää kuulemma kokeilla osaanko ajaa moottorikelkkaa. Hehe.

Tänään ei tapahtunut mitään ihmeellistä, paitsi että mä tein meille jälkiruuan illalliselle!! En oikein tienny mikä on maitorahka englanniks, ja katoin sit netistä sanakirjasta, mutta kun näytin Terrille sitä sanaa, se veikkas et se on jotain juustoa. Ja muut oli vähän sillei et ei oo kuullukkaan. Oi kiva. :D Joten kaupassa veikkailin sitten et mikä ois lähinnä oikeaa ja ostin jotain, ja kotona valkeni että se oli kermaviiliä. Nopean googletuksen jälkeen selvis, että sitäkin voi käyttää, ja loppujen lopuksi sain tehtyä mansikkavadelmarahkaa, ja oli hyvää! :) Maistuikin ainakin melkein samalta kuin kotona. Ja nääkin tykkäs, sitä ei enää ole ihan hirveästi jäljellä. Kun pojat oli menny nukkumaan niin kokeiltiin vielä et miltä se maistuu jäätelön kanssa, ja hyväähän tuo! :D

Eipä tässä muuta tällä erää. Huomenna eka koulupäivä, jee. :)

lauantai 3. syyskuuta 2011

Glacier !

Eilen käytiin semmoisessa jäätelö/pikaruokapaikassa, josta sai vaikka minkälaisia jäätelöitä! :) (mm. jäätelöpizzaa) Ah mun suosikkipaikka. <3 Otin semmoisen blizzard chocolate extremen missä oli suklaajäätelöä ja suklaan ja brownien paloja! NAM. Ja se oli small, ja silti aika iso. Ne large koot on sitten todella isoja!

Tänään sitte käytiin siellä jäätikön luona mikä on tuolla kahen vuoren välissä. Sieltä tulee siis ne Twin Fallsit ja näiden yritys käyttää sitä vettä. Matka ylös oli tosi rankka (maasto oli jyrkkää) ja kesti reilut pari tuntia. Takas meni ehkä puolessatoista, mut alastulokin oli alkuunsa todella raskas, koska käveltiin aika iso osa matkasta semmoisessa kivikossa, ja ne kivet lähti koko ajan alta luisumaan. Mukana matkassa oli siis meidän perhe (miinus Terri joka sano että on kavunnu sinne viimeks 19 vuotta sitten, eikä aio tehdä sitä vieläkään uudestaan, koska se on liian raskas), sekä serkut, joista aiemmin olin tavannut yhden tytön.

Pat-täti oli ihan huippu, se pyyhälti heti alussa autosta innoissaan ja kysyi että "is this your new daughter " ja rutisti meikäläistä niin että mua meinas ruveta naurattamaan. Mutta se oli kyllä tosi kiva, juttelin sen kanssa matkalla aika paljon, varsinkin kaikista vaihtarijutuista, sopeutumisesta, koti-ikävästä jne. :) Sen lisäksi oli Brent (Markin veli), ja heidän poikansa, sekä kaksi tytärtä, joista siis toisen olin tavannu aiemmin.
Ylhäällä oli hieman viileä ja tuuli. Maisemat oli upeat, sääli ettei niitä saanut kuvaan kerralla. Ja koiratkin pysyi hyvin mukana!












Tää on nyt siis kulma siitä jäätiköstä :) Se on tosi iso ja päältä myös puhtaampi.






torstai 1. syyskuuta 2011

New Phone

Tänään käytiin ostamassa puhelimeen liittymä. Sain siis Markilta sen veljen vanhan puhelimen, jota en vielä oikein osaa käyttää. Katoin että kirjaimet on ihan väärissä näppäimissä, mutta ne meneekin samalla lailla kuin tietokoneen näppäimmistössä! Ehkä opin käyttämään sitä joskus.

Tämmöinen vanhanmallinen blackberry. Ihan kiva :)

Sen jälkeen käytiin hakemassa pyörät jotka oli korjautettavana, ja nyt mullakin on kai sitten semmoinen pyörä mitä voin käyttää, ettei välttämättä tarvitse lainata toisilta. :) BikeShopin myyjä on joku näiden naapurin poika (kaikissa muissakin kaupoissa tuntuu olevan aina joku tuttu tai tutuntuttu tai lasten koulukaveri kassalla) ja se oli hirveän kiva. Viimeksi se kysyi kuinka hyvin osaan englantia, ja sitten totesi että no lähtiessä puhun mainiosti. Tänään itseasiassa puhuin enemmänkin kun oli puhetta vaihtareista (se oli tavannut jonkun ruotsalaisen), ja se sanoi hämmästyneenä, että ai sähän osaatkin puhua hyvin, oot vaan ujo! Näimpä. :D
Sitten mentiin mäkkiin! Kaikki vaan kysyi että onko teillä Suomessa mäkkejä, tiedätkö mikä se on. Olin vaan että joo kyllä meillä on, niin nää totes että täytyypä sitten käydä testaamassa josko se maistuu täällä samalta. Se oli hassua, että ajettiin semmoisen "kyltin" viereen, minne kerrottiin että mitä tilataan, sitten ajettiin vähän edemmäs ja tultiin sellaisen drive-in -ikkunan kohdalle mistä saatiin juomat ja sit parkkeerattiin odottamaan että ne toi loput sapuskat. Yleensä ne kaikki kai saadaan kerralla mutta tänään oli kiirettä, joten homma hoitui näin.
Toisin kuin Suomessa aina, en nyt alkanut englanniks selittämään, että vain pelkät pihvit hampurilaiseen (otin BicMac aterian) joten söin normaalin purilaisen!! (nojoo otin suolakurkut pois) ja se oli kyllä yllättävän hyvää niinkin. Tosin siinä taas huomasin miksi tykkään syödä "kuivia" hampurilaisia. Ne sotkee huomattavasti vähemmän!

Sitten kävin itsekseni vähän pyöräilemässä townia ymäpäriinsä ja tekemässä jotain ostoksia. Ja löysin vieläpä kotiin enkä eksynyt kertaakaan. Aina en vaan suoranaisesti ollut varma missä olen. Ja illalla katottiin yhdessä Wipeout! Hahaha paras ohjelma. :D




Nuo vuoret on vaan niin hienot! Varsinkin kun niihin käy tuommoinen kajastus ja siellä on vähän sumua. Tykkään. Sääli vaan etteä niitä on vaikea saada kuvaan niin, että se näkyisi miten lähellä ja miten hienoja ne oikeasti on.
Nyt tänne alkaa jo aika hyvin sopeutua ja täällä on kivaa. Varsinkin kun hostit on niin kivoja. :) Esim. mulla on guitar yksi aine ekassa semesterissä, joten haettiin isovanhemmilta mulle kitara jotta voin harjotella kotona soittamista. :) Jotkut asiat on edelleen outoja ja näin, mutta pikkuhiljaa tottuu. Ainiin ja pakko sanoa, tänään kun nousin niin Terri oli tehnyt pannukakkuja (semmoisia pyöreitä, tiiättekö, mitä Muumeissa on) ja söin sitten semmoisen vaahterasiirapin kera. Oi oli hyvää! Vaahterasiirappi ei itessään oo hääviä mutta pienenä annoksena pannukakun päällä, nam. <3

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Twin Falls

Tänään käytiin taas pyöräilemässä ja näin Markin työpaikan. Se esitteli miten vesi puhdistetaan ja miten se pullotetaan ja toimitetaan ja niin edelleen. Sain myös semmoisen hienon jutun, vähän niinkuin termarin (tai se se varmaan on), jossa on se logo ja lukee "'Tip of the Glacier Water" eli sen yrityksen nimi.



Hassua täällä on että aina oikeastaan kun pyörällä tai kävellen lähdetään jonnekkin niin Connor, eli koira, tulee aina mukaan. Tiah, toinen koira, on niin vanha ettei se jaksa. Ne siis on täällä pihassa ihan vapaana, ja lähtee mukaan jos joku menee jonnekkin. Niin sitten vaan pyöräiltiin ympäri townia ja koira juoksi vapaana siinä vieressä. Tosin sitten ennen keskustaa pistettiin se hihnaan. Ja ainiin, käytiin taas myös koululla, nyt osasin jo itse löytää niihin luokkiin missä mulla on tunteja. Ainakin melkein. Viimeksi kun käytiin tavattiin myös muutamia opettajia. Illalla kävin vielä itekseni kävelemässä koululle ja takaisin, se vei vähän alle tunnin, tosin en tainnu mennä ihan suorinta reittiä enkä kovin nopeasti. Mutta nyt ainakin osaan mennä sinne ja siis myös tuonne keskustaan. Ajattelin että voisin joku päivä lainata pyörää ja mennä sinne vähän kiertelemään.

Sitten iltapäivällä lähdettiin katsomaan Twin Fallseja! Tuolla vuorilla on siis semmoinen jäätikkö, mistä valuu vettä, ja sitten on kaksi semmoista putousta mistä ne vedet tulee alas. Jonain päivänä se jää loppuu ja putoukset hyytyy. Tai toki keväällä ehkä kun lumet sulaa niin on jotain taas, mutta kumminkin. Vielä ne oli ainakin tosi hienot. Täytyy sanoa etten ehkä monta kertaa oo elämäni aikana nähny jotain niin hienoa, kun vuoret on ympärillä ja seisot vesiputouksen vieressä. Voitte kuvitella.

Siinä siis Twin Falls. Tuo vasemmanpuoleinen on paljon isompi, ja siihen sitten ihan viereen mentiin. Vähän kastuin, etten sanoisi. Mutta oli kyllä niin huikeen näköstä! Ja kaikki kun aina sanoo, että Kanada ei oo eksoottinen paikka, että luonto on samanlaista kuin Suomessa, niin joo, mutta tämmöisiä en vielä oo Suomessa nähny! :) Ainut ikävä puoli reissussa oli, että kameran akku unohtui ladata, joten se simahti kesken kaiken. Mutta Terrillä oli myös (huomattavasti parempi) kamera mukana, joten ehkäpä pyydän niiltä sitten kuvia. :) Ja koska nämä sijaitsee ihan lähellä (vain lyhyt automatka sinne mistä kävelyreitti alkaa), niin voihan olla että käydään keväällä uudestaan. :)



Illalla käytiin vielä tekemässä pieni pyöretki, ja sitten Terrin vanhemmat tuli ihastelemaan uusia ikkunoita ja minua. Tai näin mukavasti Mark sen muotoili. :D Olivat kyllä tosi kivoja. :) Mutta eipä tänään muuta! :)

tiistai 30. elokuuta 2011

It's my third day in Canada

Oi ihanaa tämä tiivis päivitystahtini. Tänään oli taas kiva päivä, aamulla käytiin poimimassa vadelmia (suosikkipuuhaani! huomatkaa hienoinen sarkasmi), jossa tosin ei menny kun varmaan puoli tuntia niin saatiin jonkin verran ja tultiin takas kotia. Käytiin siis poimimassa Terrin äidin kotoa pensaista. Se äiti itse ei ollut kotona, joten en tavannut häntä. Kotona sitten siis datailin tuolla olkkarissa, kun ois hassua sulkeutua omaan huoneeseen, kun kaikki vaan on tuolla olkkarissa joko lukemassa jotain kirjaa tai datailemassa yms. Mark ja Terri lähti siitä sitten töihin (Terri siis on töissä parina päivänä viikossa, kirjanpitäjänä näiden yrityksessä) ja siinä Mark sitten huvittuneena kysäisi, että mitä puuhaan tässä koneella kun hymyilen koko ajan. :D Mutta minkäs teet kun nauratti.

Aamulla siis on hyvä olla facebookissa, koska silloin Suomessa on ilta ja kaikki kivat ihmiset on paikalla. Tai ainakin melkein. :) Juttelin sitten siinä aika monen ihmisen kanssa kun Micah tuli kysymään että tullaanko Jordynin kanssa trampoliinille. Näillä on siis aika iso trampoliini tuolla pihalla. Ja sitte kiireesti vaan laitoin kaikille että joo pitää mennä, eli jos ihmettelitte miks häivyin niin nopeasti, niin tässä syy. :)
Trampoliinilla pelattiin sitte kaikkia kivoja pelejä, Alex, Micah ja minä, ja Jordyn liittyi seuraan kanssa sitten myöhemmin. Sen jälkeen katottiin leffaa. Oli kivaa. :) Illemalla mentiin Terrin, Jordynin ja Danon kanssa sinne kirkolle missä nää käy. Siellä oli semmoinen tapaaminen, missä kerrottiin vähän kirkon Awana-toiminnasta, eli sellaisesta lastenjutusta mitä kirkolla järjestetään. Nää on olleet siinä mukana, ja jos haluan niin mäkin voisin tulla auttamaan sinne, koska kaikki apu on kuulemma aina tarpeen, sillä lapsia käy siellä joka tiistai-ilta n. 60-80. En tiiä vielä, voisi ainakin käydä kattomassa minkälaista siellä on. :) Kuulosti ihan kivalle kyllä. Tai siis se mitä kuuntelin. Väsytti, joten vähän meni ohi korvien osa jutuista. Tapasin taas uusia ihmisiä, mm. näitten serkun, saman ikäinen tyttö, joka vaikutti tosi kivalta. :) Kaikki muutkin oli tosi mukavia ja toivottivat mut tervetulleeksi Kanadaan. :)

Kotona syötiin yhdessä jäätelöä ja katottiin jotain sarjaa josta nää vissiin tykkää, en vaan muista sen nimeä. Se oli ihan kiva, näillä on muistaakseni 16 boksia, joissa jokaisessa on neljä jaksoa, joten taidan keritä kattomaan vielä aika paljon sitä ohjelmaa! Nää aina kysyivät joka jakson jälkeen, että paljonko ymmärsin. :D

Eipä tältä päivältä muuta! Tänne alkaa jo sopeutua, eikä mitään aikaeroväsymystä oikeestaan oo enää, eikä juurikaan eilenkään. Ja hassua kun meinaan aina että teen semmoisen lyhyen päivityksen vaan, niin näemmä vähän venähtää. :)